Lapsen silmien suojaaminen auringolta - 5 usein kysyttyä kysymystä

Lapsen silmien suojaaminen auringon häikäisyltä on ihan yhtä tärkeä juttu kuin lapsen ihon suojaaminen palamiselta. Aurinkolasit kannattaa ottaa haltuun jo ihan vauvaiässä, niin pienet kehittyvät silmät pysyvät suojassa haitalliselta ultraviolettisäteilyltä. Meiltä Ipanaiselta kysellään paljon aurinkolaseihin liittyviä kysymyksiä, joten kokosimme tähän artikkeliin yhteen vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin!


1. Miksi erityisesti lasten silmien suojaaminen auringolta on niin tärkeää?

Lapsen silmät ovat herkät auringon UV-säteilylle, joten pienten silmien suojaaminen on hyvin tärkeää. Lapsen silmät vasta kehittyvät, joten ne läpäisevät UV-säteilyä enemmän kuin aikuisen silmät. Lapsi ei myöskään välttämättä osaa itse tietoisesti vielä kääntää katsettaan pois auringosta.

Liiallinen altistuminen UV-säteilylle voi aiheuttaa silmään erilaisia vaivoja ja muutoksia verkkokalvoille. Suoraan aurinkoon katsominen voi myös aiheuttaa lapselle esimerkiksi päänsärkyä. Pilvisellä säällä lapsen silmiä sen sijaan ei tarvitse suojata aurinkolaseilla. Itse asiassa lapsen näön kehityksen kannalta on parempi, jos silmien edessä ei ole tällöin tummia linssejä estämässä valon pääsyä silmään.

2. Miksi aurinkolaseja tarvitaan kaikkina vuodenaikoina?

Tiesitkö, että aurinkolaseja olisi hyvä käyttää kesän lisäksi myös talvella hankien hohtaessa sekä aurinkoisina kevät- ja syyspäivinä? Aurinkolasit olisi syytä kaivaa käyttöön lapselle erityisesti kevättalven kirkkaina päivinä auringon paistaessa alhaalta. Hohtavasta lumesta nimittäin saattaa heijastua jopa 80 prosenttia UV-säteistä, mikä häikäisee reilusti enemmän kuin kesällä. Kesällä taas on hyvä huomioida, että vesi ja hiekka heijastavat yhtä lailla UV-säteilyä. Aurinkolasit kannattaakin pitää päässä etenkin hiekkalaatikolla, uidessa ja vesileikeissä sekä vesillä liikkuessa.

3. Mistä tunnistan laadukkaat aurinkolasit?

Kaikkein parhaiten silmien suojaaminen onnistuu laadukkailla aurinkolaseilla ja ihan ensimmäinen kriteeri hyville aurinkolaseille ovat laadukkaat linssit. Niistä ei kannata tinkiä. Korkealaatuiset linssit suojaavat lapsen herkät silmät 100% kaikilta UV-säteiltä (UVA-, UVB- ja UVC-säteet). Lisäksi aurinkolasien tulisi peittää silmät joka suunnalta. Toiseksi tärkein kriteeri on tietenkin käyttömukavuus. Laadukkaat aurinkolasit tuntuvat lapsista mukavilta, jolloin ne pysyvät hyvin päässä. Hyvät lasit eivät siis kiristä, purista tai osu lasta silmiin.

Tarkista siis, että lasit istuvat napakasti lapsen päähän ja hanki tarvittaessa erillinen aurinkolasihihna varmistamaan aurinkolasien pysyminen päässä. Kolmanneksi kannattaa tietenkin satsata kestäviin aurinkolaseihin, sillä aurinkolasit naarmuuntuvat ja rikkoutuvat helposti pienissä käsissä. Me Ipanaisella suosimme tästä syystä joustavasta materiaalista valmistettuja aurinkolaseja, jotka eivät rikkoudu, vaikka pienet kädet niitä hieman vääntelisivätkin! Babiators-laseissa on muuten lisäksi ainutlaatuinen valmistajan antama Lost&Found katoamis- ja rikkoutumistakuu!


4. Miten aurinkolasit pysyvät lapsen päässä?

Lapselle kannattaa valita ennen kaikkea hyvin istuvat aurinkolasit, jotka ovat lapselle sopivan kokoiset. Kaikki mallit eivät sovi kaikille, sillä pään ja kasvojen muoto vaikuttaa istuvuuteen. Huomaathan, etteivät aurinkolasit pysy pikkuisten nenien varassa yhtä hyvin kuin aikuisilla, joten aurinkolaseja hankkiessa on hyvä tarkistaa, etteivät lasit valu silmiltä. Kasvunvaraan aurinkolaseja hankkiessa ei juuri tästä syystä kannata satsata. Onneksi kaikkiin aurinkolaseihin voi lisätä erillisen niskaremmin, vaikka sellaista ei olisi tullut aurinkolasien mukana. Käyttämällä aurinkolasihihnaa lasit pysyvät napakasti päässä vauhdikkaassakin menossa eivätkä pääse tipahtamaan matkan varrelle.


5. Entä jos lapsi ei suostu pitämään aurinkolaseja?

Kyllä.. Me taatusti tiedämme tunteen, kun olet ostanut ne kaikkein siisteimmät ja laadukkaimmat aurinkolasit ja lapsi päättää nakata ne katuun heti ensisovituksella! Aurinkolasit saattavat alkuun tuntua lapsesta aika oudoilta päässä, sillä eihän lapsi ole tottunut moiseen. Suosittelemme suhtautumaan aurinkolasien testailuun zenimäisellä kärsivällisyydellä ja antamaan lapsen toteutella rauhassa uuteen asusteeseen. Hyvä idea on myös kiinnittää aurinkolasit jotenkin esim. rattaisiin, jotta aurinkolasit eivät katoa matkan varrelle.

Pakolla aurinkolasien pitäminen harvoin onnistuu, mutta lapsilla aurinkolasien istuvuudella saattaa olla positiivinen vaikutus siihen, suvaitseeko lapsi lasit päähänsä. Epämukavalta tuntuvat lasit lentävät herkästi pois päästä, sillä valuvat lasit tuntuvat lapsesta kurjalta. Puristavat lasitkaan eivät tunnu kivalta. Suosittelemme siis valitsemaan mahdollisimman kevyet ja pehmeät joustavasta materiaalista valmistetut lasit lapselle, jotka istuvat lapsen päähän hyvin eivätkä valu. Tällöin lapsi ikään kuin "unohtaa" aurinkolasien olemassaolon, kun lasit eivät valu koko ajan silmiltä. Tässä kohtaa on hyvä muistella, miten ikävältä itsestä tuntuu, kun päässä on jatkuvasti valuvat löysät aurinkolasit.

Jos aurinkolasit ovat aivan ehdoton nou nou lapselle, ei auta kuin niellä tappio ja yrittää suojata lapsi auringon häikäisyltä kaikilla muilla mahdollisilla keinoilla: rattaissa kannattaa hyödyntää hyvin peittäviä aurinkokuomuja sekä vaunuverhoja ja -suojia. Lisäksi lapsen päähän kannattaa laittaa mahdollisimman hyvin kasvoja varjostava lipallinen tai lierillinen hattu.

Tilaa nyt aurinkolasit!

Ipanaiselta löydät sekä vauvoille, taaperoille että leikki-ikäisille sopivat aurinkolasit. Ipanaisen valikoimissa olevat lasten aurinkolasit ovat korkealaatuisia ja ne suojaavat lapsen herkät silmät 100% kaikilta UV-säteiltä. Babiators-aurinkolaseissa on myös ainutlaatuinen vuoden mittainen katoamis- ja rikkoutumistakuu. Jos aurinkolasit katoavat tai menevät rikki vuoden kuluessa ostosta, Babiators lähettää tilalle uudet postikulujen hinnalla, kunhan lasit on rekisteröity.

Vinkkaa juttu tutulle

  



Maksuton vaihto- ja palautusoikeus

Haluamme,että olet täysin tyytyväinen ostoksiisi. Siksi käyttämättömät tuotteet voit palauttaa jopa 100 päivän aikana.

Nopea ja luotettava toimitus

Haluamme, että saat tuotteesi mahdollisimman nopeasti. Normaalisti toimitusaika 1-3 pv.
 

Ilmainen toimitus yli 100€ tilauksiin

Kaikki paketit 5,90€. Nouto myymälästä maksuton.

Aina ystävällinen asiakaspalvelu

Voit olla meihin yhteydessä chatissa, puhelimitse tai sähköpostilla. Palvelemme teitä iloisesti myymälässämme.

Liity Kantikseksi ja saat tuntuvia etuja

Ipanainen.fi © 2018
Loading...